Kesäkukat
Päivät pitenevät, maa sulaa roudasta ja aurinko ilahduttaa läsnäolollaan, on aika nauttia kesän vehreydestä. Pihat ja puutarhat heräävät talviuniltaan ja vaativat kukkia kaunistuttajikseen. Lepolan Puutarhassakin on huomattu kesän saapuminen ja pitkin kevättä on istutettu ahkerasti kesäkukkien taimia.
Ensimmäisenä kukkii orvokki, joka kylmänkestävyydeltäään on vertaansa vailla kesäkukkien joukossa. Siksi se onkin oiva valinta alkukesän kaunistuttajaksi. Lepolan Puutarhassa kesä otetaan vastaan 300 000 orvokin ja 26 000 orvokkiamppelin voimin. Noin 20 eri lajikkeen joukossa on kaikkea perinteisimmistä hieman erikoisempiin väreihin, muotoihin ja kokoihin.
Lepolan Puutarha tarjoaa myös laajan valikoiman erilaisia ryhmäkasveja ja amppeleita kesäkaudelle. Kesäkukka-amppeleiden kysynnän kasvaessa olemme rakentaneet uusia amppelilinjoja joten voimmekin nyt tarjota kesäsesonkiin 26000 amppelia sekä noin 300 000 ryhmäkasvia.
Kaikki Lepolan Puutarhan kesäkukat kasvatetaan laadukkaassa turpeessa ammattitaidolla ja rakkaudella.
Tukkukauppias!
Muistathan, että kesäkukkien taimet tilaamme jo marraskuussa, joten jos haluat varmistaa tuotteen saatavuuden, ota rohkeasti ajoissa yhteyttä!
Lataa orvokin hoito-ohjeet täältä.