Lepolan Puutarha

 

 

Lepolan Puutarha Oy

Lepolan Puutarha Oy:n tuotteiden myynti on kohdistettu ainoastaan jälleenmyyjille. Asiakkaitamme ovat kukkakaupat, tukkuliikkeet ja keskusliikkeet ympäri Suomen. Lähialueen asiakkaillemme kukat toimitetaan omilla jakeluautoillamme, jotka kiertävät Suomea kukin omalla reitillään. Tilaukset toimitetaan asiakkaillemme nopeasti ja ammattitaidolla, aina kukkien hyvinvointi tärkeimpänä mielessä.

Tärkeimpiä myyntiartikkeleitamme ovat tulppaanit ja gerberat. Tulppaaneja Lepolassa hyödetään noin 15 miljoonaa kappaletta vuodessa. Näin ollen tulppaanien hyötäjänä Lepola on maamme suurimpia. Yhtenä päätuotteena Lepolassa on leikkogerbera, jota tuotetaan 3000 neliömetrin alueella yli 2 miljoona kukkaa vuodessa. Kotimaisen gerberan tuotannossa Lepola on saavuttanut laadullaan merkittävän markkinaosuuden. Lisäksi Lepolassa viljellään jouluksi yli 250 000 hyasinttia sekä kymmeniä tuhansia amarylliksiä. Pääsiäiseksi Lepola tuottaa ruukkunarsisseja sekä muita sipulikukkia yli 300 000 ruukkua. Kevätmyyntiin Lepolassa tehdään noin 1 000 000 kappaletta pikkutaimia ja yli 100 000 amppelia.

Syksyllä 2006 valmistunut 6500 m2 blokkihuone on tuonut tuotantoomme lisää mahdollisuuksia. Tuotantomme on tehostunut ja laatumme parantunut entisestään. Tämä on myös mahdollistanut tuotevalikoimamme laajentamisen. Lepolan Puutarha Oy

Lepolan Puutarha on Suomen vanhimpia kauppapuutarhoja. Aarne Suominen (1896 - 1953) osti Turussa sijaitsevan Lepola-nimisen tilan vuonna 1928. Hän aloitti avomaan vihannesviljelyllä ja ensimmäiset kasvihuoneet rakennettiin 1930-luvulla. Leikkokukkaviljelyyn siirryttiin 1950-luvulla Kauko Suomisen (1922 - 2000) johdolla. 1960-luvulla Lepolan tärkein viljelykasvi oli neilikka. Myöhemmin 1970-luvulla Lepolassa viljeltiin myös paljon alstroemeriaa. 1980-luvun alussa pääkasveiksi tulivat ruusu ja tulppaani, jolloin myös nykyiset omistajaveljekset Jarmo ja Jyrki Suominen tulivat kolmantena polvena puutarhan johtoon. 2000-luvun uutuus Lepolassa on gerbera, jota viljellään nykyään jo 9000 neliömetrin alalla. Vuonna 2005 sukupolvenvaihdoksella omistajiksi otettiin mukaan serkukset Tomi ja Juho Suominen. Yrityksen jatkajien astuessa mukaan, on yrityksessä alettu investoimaan tulevaisuuteen rohkeasti.

Lepola Oy

Lepolan tuontikukkia maahantuova tukkuliike sai alkunsa 1977 Turun Tuontikukka Ky nimellä. Tukku ostaa muiden puutarhojen viljelemiä tuotteita sekä maahantuo kukkia ympäri maailmaa. Kokonaisliikevaihdostamme tuonnin osuus on noin puolet. Päätuontimaat ovat Hollanti, Italia ja Kolumbia, mutta myös muista maista tuodaan kukkia Suomeen tarpeen vaatiessa. Hollannista kylmäkuljetusautot tuovat kukkia myyntiin kaksi kertaa viikossa, jolloin valikoimat pysyvät aina tuoreina ja laadukkaina. Myös leikkovihreiden käyttö kukka-alalla on monipuolistunut viime vuosien aikana. Tukku tuokin leikkovihreitä maahan yhä kasvavissa määrin. Pääasiassa leikkovihreitä tuodaan Keski-Amerikasta, Guatemalasta ja Costa Ricasta. Ruukkukukkavalikoimaansa tukku täydentää pääasiassa Tanskasta ja Hollannista.

Vuoden 2009 alussa kukkatukun toiminta siirtyi Lepola Oy nimen alle.

 

 

 

Lepola lukuina:

Liikevaihto: n. 10 milj. €

Henkilökunta: n. 50 vakituista

Katettua kasvihuonealaa: 2,4 ha

Päätuotteet: tulppaani, muut sipulikukat, gerbera, ryhmäkasvit